Olipa taas pari viikkoa... Vapun jälkeisellä viikolla suunnathiin auton nokka kohti sodankyllää, tarkotuksena oli aukasta kalastuskausi Jeesiöjoelle.Tiistaina ku saavuimma pyssykyllään niin otimma aivan rennosti, ruokaa laittaen. Keskiviikkona kävimmä vaihtamassa renkaat Jannen autoon ja syömässä anoppilassa. Illalla kuvailimma perhosidontavideota ja hieroin Arikon kanssa pientä vapa kauppaa. Lähti muuten Orviksen vapa halvalla, 20€ ja kahvipaketti ;D Torstai aamu alako sitten vähän ikävämmin ku klo 5 herra noroviirus päätti tulla kyllään. Mie vietin ensimmäisen tunnin vessassa. Janne lupasi hoitaa minua, mutta alako itte sitten klo 10 tekkeen sammaa. Onneksi anoppi pelasti meijät tuomalla kaiken maailman juomia ja lääkkeitä, samalla otti Kaapon hoitoon illaksi. Norosta toivuttiin, mutta kaikista eniten harmitti kun jäi kauden alotus tekemättä.
Sitten saapui 13.pvä keskiviikko.. Aamuraporttia antaessa työkavereilla, kertoi sairaanhoitajamme ikävän uutisen. Ounasjoen veden pinta on niin korkealla, että pitäisi kaikkien olla lähettyvillä työpaikkaa... Totesin, että soittakaa hyvissä ajoin jos kaipaatte apua, oulusta ajaa 4h kittilään :D Ryysyjen vaihto, äkkiä kottiin, kamat ja koira autoon, Janne kyytiin ja nokka kohti oulua.
ERÄMESSU 15.5.2014Saapui se perjantainen aamu kun oli aika lähteä erämessuille. Ensin vain piti viedä minun auto huoltoon meidän luottokorjaajalle ja käyttää isin auto katastuksella. Kaikki meni siihen asti hyvin kun isin auto pomppas katastuksesta ja siittä oli muutenhi ajoaika loppunut 11.5. Riskillä menimmä, ei onneksi polliisit pyssäyttänneet.
![]() |
| kärkkäisen osastolla |
![]() |
| Jannen himoitsemat sorsat tai mitä lie |
Keli oli todella huono messujen aikhaan, vettä sato ja tuuli kylmästi. Ulkoalueella kiertäessä tulikin kylmä ja vähän kastuimma. Lopuksi menimmä heittoaltaalle. Janne testaili muutaman Vissun vavan, mie olin jo niin horkassa, että en pystyny/kyenny enään. Ennen lähtöä kävimmä kahtomassa vielä täytettyjä elläimiä. Minulla henkilökohtasesti kävi sääliksi nuita eläin riepuja, varsinki sitä jellonaa ja sarvikuonoa (minuthan myös tunnetaan ituhippinä, joka itkee avaraa luontoa katsellessa). Janne tapasi täyttöosastolla Raimo Lietsalan ja osti häneltä peräkontti kaupasta peuraa. Sitten lähimmäkin ruuan ostoon ja kohti toivoniemen saarta. ![]() |
| Auto ois kaupan ;) |
Viikonlopun aikana teimme kaikkea kivvaa. Kävin moikkaamassa rakasta ystävääni Jannea (Jannen kanssa tehimmä viime vuonna kalastusreissun Levi-Ylläs alueelle), käytimmä Kaapoa enoni Manun ja tätini Miran luona, kun he niin toivoivat (ovat niin rakastuneita Kaapolaiseen, kun tämä oli jouluna hoidossa siellä), näimme myös rakhaita ystäviäni Esaa ja Katria, vaihtoimma renkaat ja puunasimma tuota matukkaa, sillä siinä ois myynti edessä. Aukasimma grillikauden ja kävimmä kuvvaamassa veljeni perheen talon, joka menhee myyntiin. Kittilään lähimmä sunnuntaina kolomen aikaan. Matkalla kävimmä Kukkolankoskella kahtomassa torniojoen tulvaa ja kuvailemassa. Sykyllä taas Ouluun takas!Peace and Love
-Janne & Piia -





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti